Ajattelin vielä erään vanhan kirjoitukseni tänne laittaa, jonka löysin joku aika sitten vahingossa koneeltani. Kirjoitus on ollut minulle joskus hyvin henkilökohtainen ja arka aihe, josta ei kavereille kauheasti huvittanut kertoa. Toisaalta nyt on aikaa kulunut ja alan suhtautua asiaan yhä enemmän välinpitämättömästi. Lisäksi teksti on lähes oman tulkinnan varassa, joten eipä sen julkistamisen luulisi suurta haloota aiheutavan.
Onneksi voin helpottuneena sanoa että kirjoittaessani tätä taisin hieman dramatisoida. Elämä on rullannut, ei nyt ehkä hyvin, mutta ei toisaalta huonostikkaan. Eli suhtkoht normaalisti. Tämä tuottaa minulle kuitenkin jonkinnäköistä henkistä terapiaa vihdoin avautua, vaikkakin tuntemattomille ihmisille, jotka eivät tiedä minusta tai elämästäni mitään.
Mutta tästä se lähtee.
"En tiedä ottavatko hyvät kirjailijat tarinansa omasta elämästään. Onko J. K. Rowling oikeasti päässyt opiskelemaan velhokouluun
tai C. S. Lewis kulkenut vaatekaapista Narnian satumaailmaan. Tiedän kuitenkin että omasta tarinastani tulisi hyvin surullinen
verrattuna näihin jännittäviin seikkailuihin. Vielä puoli vuotta sitten en edes tietänyt että saisin pelkotiloihini
lääkkeet. Että ihmisen ei tarvitse pelätä kaikkea. Pelko on hyväksi, mutta joskus sekin menee liiallisuuksiin niin kuin
minun tapauksessani. Olen elänyt pelon kanssa liian pitkään. Niin pitkään että opin melkein tottumaan siihen.
Sinä olit se ihminen jonka olisi pitänyt suojella minua sitä vastaan. Se johon turvautua kun tilanne näyttää toivottomalta.
Se joka kertoo että kaikki on hyvin ja lohduttaa. Minä olin kuitenkin yksin. Kukaan ei auttanut eikä ymmärtänyt minua.
Pidin sinua yhtenä pahimmista vihollisistani. Samanlaisena kuin sänkyni alla lymyilevät möröt joiden kanssa jouduin
vain elämään. Pelkäsin tulla kotiin koulun jälkeen. Pelkäsin niin paljon että yritin olla kavereideni luona
mahdollisimman pitkään. Niin ei pitäisi olla. Sinun piti olla turvani. Ei se joka estää elämääni menemästä oikeaan
suuntaan. Kasvoin isoksi ja tunsin itseni silti niin pieneksi. Nyt kun sinäkään et ole enää osana elämääni luulin
että pääsisin kaikesta irti. En päässyt. Vaikka yksi mörkö on karkoitettu on kokonainen joukko vielä lymyilemässä
vaatehuoneessa. En ole valmistautunut elämään yksin. En tiedä mitä pitäisi tehdä ja missä järjestyksessä. Ihmiset
saavat normaalisti aikaa ja tietoa valmistautua tähän uuteen jännittävään asiaan joka toteutuu aina jossain vaiheessa.
Minut taas heitettiin kylmiltään ulos ja sanottiin että nyt se alkaa. Tätä olin salaa toivonut, mutta myös pelännyt."
perjantai, 21. joulukuu 2012
Hylättynä
perjantai, 21. joulukuu 2012
Kirjailijako? Ei tällä päällä..
Taas olen tullut tähän pisteeseen että valvon öisin. Kolme tuntia pyörin sängynpohjalla kunnes päätin ettei tästä nyt tule mitään. Tunnin selasin nettiä ja mietin että mitä ihmettä sitä tekisi. SItten keksin sen. Tämähän on mahtava ajankohta alkaa kirjoittaa. Siispä aloinkin kuumeisesti etsiä tunnuksiani tänne ja 15 minuutin päästä edessäni oli tyhjä kenttä, joka vain odotti kirjoittamista.
Nyt täytyy sanoa se asia jonka jokainen lukijani (jos he epäonnessaan tänne eksyvät) varmasti huomaa. Kyllä. Minulla on lukihäiriö joten tekstini saattaa olla raskasta ja ärsyttävää luettavaa. Olen yrittänyt parantaa oikeinkirjoitustani, mutta eihän nämä asiat painu enää kallooni. Kaiken lisäksi naurettavinta tässä hommassa on se, että oikeasti pidän todella paljon kirjoittamisesta. Olen jäänyt niin paljon koukkuun siihen että olen aloittanut kirjan kirjoittamisen. Pari kuukautta olen sitä väsännyt ja nyt ollaan jo puolessa välissä. Tätini joka on ammatiltaan kääntäjä, lupasi oikolukea vielä tekstini kun saan sen valmiiksi. Sitten kai tulostan tekstin, sidon yhteen ja heitän sen kaapinpohjalle, josta sen voi kaivaa 10 vuoden päästä ja lukea millaisia älynväläyksiä on nuorempana ollut.
EIpä tässä kai mitään. Hyvää joulun odotusta kaikille!
Nyt täytyy sanoa se asia jonka jokainen lukijani (jos he epäonnessaan tänne eksyvät) varmasti huomaa. Kyllä. Minulla on lukihäiriö joten tekstini saattaa olla raskasta ja ärsyttävää luettavaa. Olen yrittänyt parantaa oikeinkirjoitustani, mutta eihän nämä asiat painu enää kallooni. Kaiken lisäksi naurettavinta tässä hommassa on se, että oikeasti pidän todella paljon kirjoittamisesta. Olen jäänyt niin paljon koukkuun siihen että olen aloittanut kirjan kirjoittamisen. Pari kuukautta olen sitä väsännyt ja nyt ollaan jo puolessa välissä. Tätini joka on ammatiltaan kääntäjä, lupasi oikolukea vielä tekstini kun saan sen valmiiksi. Sitten kai tulostan tekstin, sidon yhteen ja heitän sen kaapinpohjalle, josta sen voi kaivaa 10 vuoden päästä ja lukea millaisia älynväläyksiä on nuorempana ollut.
EIpä tässä kai mitään. Hyvää joulun odotusta kaikille!
keskiviikko, 23. toukokuu 2012
Kanin kautta juttuseuraa
No enpä sit koskaan päässykkää nukkumaa. Lähin käymään kaupassa ja hyvän ilman vuoksi päätin sitten lähteä pupuni kanssa hieman ulkoilemaan. Tuo tyttö on kova lenkkeilemään ja tuntuu ku olis pienen koiran kanssa ulkona. Pupu hyppii pitkin poikin ja aina joutuu pyytämään sitä vaihtaa suuntaa ku koti jää liian kauas. En oo kyl ennen toista samanlaista tavannu joka niin nauttis lenkkeilystä.
Lenkillä ku nyt oltiin niin siellä tuli vastaan koululaisryhmä (ala-aste ikäisiä) jotka innostu tosi paljon ku ne tuon pupun näki. Siel sit kilpaa arvuuteltiin että mikä eläin se oikeen oli. Tuli kissaa, kania, koiraa, hamsteria ja rottaa. Kaipa tuo neiti näyttää sitten vähän sekasikiöltä ku niidenki piti miettiä että mistä eläimestä oli kyse. Kyllä sieltä joku neiti sitten vihasena muille huusi että kanihan se on.
Se on kanssa hauska juttu että vaikka päivittäin käyn koiran kanssa lenkillä ja vastaan tulee paljon ihmisiä niin kukaan ei luo kahta silmäystä hurttaani, saatikka sitten että alkaisi juttelemaan mun kans. Pupun kanssa ulkoilu on taas aivan eri asia. Joka kerta kun olen vienyt tuon neidin ulos (mitä sattuu melko usein) vähintään yksi ihminen tulee puhumaan. Joskus on niitä tapauksia että kaikki vastaantulevat seisahtuvat juttelemaan ja siinä sitten tutustutaan ja päivitellään eläinkokemuksia. Eihän tuo mun pupuni sosiaalinen ole ja mieluummin se juoksee karkuun kun joku tulee pällistelemaan, mutta yllättävän hyvin se kerää ihmisiä ympärilleen.
Eli tarinan opetus on tässä! Jos muutat uudelle paikkakunnalle etkä tunne sieltä ketään tai muuten vaan haluat tutustua uusiin ihmisiin, niin osta pupu! Saat takuuvarmasti uusia tuttavuuksia.
Lenkillä ku nyt oltiin niin siellä tuli vastaan koululaisryhmä (ala-aste ikäisiä) jotka innostu tosi paljon ku ne tuon pupun näki. Siel sit kilpaa arvuuteltiin että mikä eläin se oikeen oli. Tuli kissaa, kania, koiraa, hamsteria ja rottaa. Kaipa tuo neiti näyttää sitten vähän sekasikiöltä ku niidenki piti miettiä että mistä eläimestä oli kyse. Kyllä sieltä joku neiti sitten vihasena muille huusi että kanihan se on.
Se on kanssa hauska juttu että vaikka päivittäin käyn koiran kanssa lenkillä ja vastaan tulee paljon ihmisiä niin kukaan ei luo kahta silmäystä hurttaani, saatikka sitten että alkaisi juttelemaan mun kans. Pupun kanssa ulkoilu on taas aivan eri asia. Joka kerta kun olen vienyt tuon neidin ulos (mitä sattuu melko usein) vähintään yksi ihminen tulee puhumaan. Joskus on niitä tapauksia että kaikki vastaantulevat seisahtuvat juttelemaan ja siinä sitten tutustutaan ja päivitellään eläinkokemuksia. Eihän tuo mun pupuni sosiaalinen ole ja mieluummin se juoksee karkuun kun joku tulee pällistelemaan, mutta yllättävän hyvin se kerää ihmisiä ympärilleen.
Eli tarinan opetus on tässä! Jos muutat uudelle paikkakunnalle etkä tunne sieltä ketään tai muuten vaan haluat tutustua uusiin ihmisiin, niin osta pupu! Saat takuuvarmasti uusia tuttavuuksia.
keskiviikko, 23. toukokuu 2012
...
Taas näitä öisiä älynväläyksiä joilta en vaan koskaan välty. Oon ollut koko yön valveilla ja kun viimein päätän mennä nukkumaan niin keksin sen. Alan kirjoittamaan blogia! No ei siinä sitten muuta kun ylös sängystä ja kone auki.
Siinä konetta availlessa kattelin sitten ikkunasta ulos ja hämmästyin että noinki paljon liikennettä ulkona ja aurinko senku vaan paistaa. Mulla on menny yöt ja päivät ihan sekasin enkä oo varma enää mikä päiväkään on. Pitäis saada normaali päivärytmi kuntoon. Tänään olin suunnitellut reissua kauppaan että saan ruokaa ostettua jääkaappiin joka kirkuu tyhjyyttään. Arvaas jaksaisinko raahautua kauppaan koko yön valvomisen jälkeen? En. Nyt on se vaikea päätös että menenkö nukkumaan vai kauppaan.
Eipä mun elämässä tapahdu mitään kovinkaan jännää mistä kannattais edes kirjottaa, mutta ehkä joku saa hupia omituisista ajatuksistani joita aina putkahtaa mieleen.
Kaipa mä kirjotan lisää ku olen saanu jotain päätösiä tässä tehtyy..
